Makedonian Pan-raha

Paniikille nimen antanut jumala pronssirahassa

Makedonian Pan-raha


  • Muinaisraha yli 2 200 vuoden takaa

  • Aiheena kreikkalaisen mytologian pahamaineinen jumala

  • Sarvipäisen Panin uskotaan vaikuttaneen Paholaisen ulkonäköön

76,00 €

Kuvaus

Lisätiedot

Kuvaus

Makedonian Pan-pronssiraha

Aleksanteri Suuri teki aikoinaan Makedonian valtakunnasta todellisen imperiumin. Hänen kuoltua maa joutui kärsimään niin sisäisistä valtataisteluista kuin ulkoisista uhistakin. Kruunu siirtyi 200-luvun eKr. loppupuolella Antigonos II:lle, jonka kerrotaan saaneen apua itse jumala Panilta.

Pahamaineinen Pan esiintyy Antigonos II:n lyöttämässä pronssirahassa, joka on säilynyt varsin laadukkaana meidän päiviimme saakka. Ikää tällä historiallisella lyönnillä on jo yli 2 200 vuotta!

  • Muinaisraha Makedonian valtakunnasta
  • Valmistettu 200-luvulla eKr.
  • Laadukkaana säilynyt alkuperäislyönti
  • Kuvituksena kaksi kuuluisaa jumalaa: Pan ja Pallas Athene


Jumalallista apua

Antigonos II hallitsi Makedonian valtakuntaa kahteen otteeseen: 277–274 eKr. ja 272–239 eKr. Vuonna 277 eKr. hän saavutti merkittävän voiton gallialaisia vastaan Lysimakheian taistelussa, onnistuen täten pönkittämään asemaansa Makedonian kruunun oikeana haltijana.

Legenda kertoo, että Antigonos II ei olisi saanut taistelussa voittoa ilman jumala Pania. Panin kerrotaan auttaneen Antigonos II:sta aiheuttamalla paniikin vastustajien keskuudessa. Jopa sana paniikki juontuu Panin nimestä. Pan herätti pelkoa jo ulkonäölläänkin, sillä hänellä oli tarinoiden mukaan sorkat ja pukinsarvet.

Lisätiedot

Pronssirahan etusivulle on ikuistettu viisauden ja sotataidon jumalatar Pallas Athene. Lyönnin takasivulla on Pan pystyttämässä voitonmerkkiä. Pan oli kreikkalaisessa mytologiassa metsän jumala, joka yhdistettiin muun muassa paimeniin, karjaan ja hedelmällisyyteen.

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Vuoden 1963 setelimarkka

Suomen setelit -kokoelma

Vuoden 1963 setelimarkka - Arvostettu keräilykohde 60-luvulta

Vuoden 1963 setelimarkka

Suomen setelit -kokoelma


  • Aito 1 markan seteli vuodelta 1963

  • Tapio Wirkkalan suunnittelemassa kuva-aiheessa tutut rukiintähkät

  • Asiantuntijan tarkastama keräilykappale — aito ja alkuperäinen


Kaksikielinen muinaisraha

Apollodotus I:n hopearaha

Apollodotus I:n hopearaha

Kaksikielinen muinaisraha

Apollodotus I:n hopearaha


  • Yksi maailman ensimmäisiä kaksikielisiä rahoja

  • Hieno osoitus kuuluisan Aleksanteri Suuren valloituksista ja kreikkalaisen kulttuurin leviämisestä aina Intiaan saakka

  • Rahalla ikää jo yli 2 100 vuotta!

Eksoottinen keräilykappale 700-luvulta

Kiinan cash-raha

Kiinan cash-raha

Eksoottinen keräilykappale 700-luvulta

Kiinan cash-raha


  • Hieno keräilykappale idän ja lännen yhdistäneen silkkitien ajalta

  • Upea muisto Kiinan mahtavasta Tang-dynastiasta

  • Valmistettu käsityönä