The rise of the dollar – uutuuskirja kertoo maailman vanhimman valuutan tarinan

Maailman vanhimman valuutan tarina

The rise of the dollar -kirja

Kirja tarjoaa kattavan katsauksen Yhdysvaltain dollarin historiaan sen alkuajoista lähtien aina 1970-luvulle saakka.

22,00 €

Kuvaus

Lisätiedot

Kuvaus

Samlerhuset-konserni, johon myös Suomen Moneta kuuluu, on julkaissut alkuvuodesta 2016 Yhdysvaltain dollarin historiaa käsittelevän kirjan. Parhaat asiantuntijat esittelevät dollarin syntyä ja sen eri vaiheita siirtokuntien alkuajoista aina Yhdysvaltain ensimmäiseen, vuoden 1794 hopeadollariin sekä 1900-luvun eri vuosikymmenten kuuluisimpiin dollareihin saakka.

Kaikkien aikojen merkittävimmät dollarit esitellään tasokkain kuvin, ja esittelyssä ovat myös Yhdysvaltain alkuperäiset rahapajat sekä rahahistorian merkkihenkilöt eri vuosisadoilta. Yhdysvaltain itsenäistyminen ja itsenäisyysjulistus saavat oman lukunsa, olihan valtion perustaminen sysäys uudelle rahayksikölle.

Englanninkielinen kirja tarjoaa kattavan katsauksen Yhdysvaltain dollarin historiaan sen alkuajoista lähtien aina 1970-luvulle saakka. Vastaavaa Yhdysvaltain rahahistoriaan keskittyvää teosta ei ole aiemmin ilmestynyt.

Tilaa omasi nyt!

Lisätiedot

Lähetyksellä on ilmainen 14 päivän palautusoikeus (katso www.suomenmoneta.fi/palautusopas/ tai kysy asiakaspalvelustamme). 

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Säästä 50 %!

Eliel Saarisen kullatut taidesetelit numeroidussa kehyksessä

Eliel Saarisen kullatut taidesetelit numeroidussa kehyksessä

Säästä 50 %!

Eliel Saarisen kullatut taidesetelit numeroidussa kehyksessä


  • Kolme kullattua näköisseteliä

  • Näyttävässä kehyksessä yksilöllinen numerointi

  • Taidesetelitauluja on valmistettu vain 300 kpl

Täydellinen

Markkakokoelma

Markkakokoelma

Täydellinen

Markkakokoelma


  • Täydellinen markkakokoelma pitää sisällään kaikki 12 erilaista Suomen 1 markan metallirahan tyyppiä

  • Mukana ensimmäinen hopeamarkkamme jopa 150 vuoden takaa

  • Suomen markan kunniakas taival näyttävällä tavalla yhteen koottuna

Kaunis hopearaha 2017

Suomalainen luonto 20 € -juhlaraha

Suomalainen luonto 20 € -juhlaraha

Kaunis hopearaha 2017

Suomalainen luonto 20 € -juhlaraha

  • Valmistettu vain 5 000 kappaletta!

  • Aitoa 92,5 % hopeaa ja parasta proof-laatua

  • Kuva-aiheena varis ja Harmajan täysikuu

Suomalaista syystunnelmaa

Ruska-ajan -muistomitali

Ruska-ajan -muistomitali

Suomalaista syystunnelmaa

Ruska-ajan -muistomitali


  • Suomen luonnon hehkua kullatussa mitalissa

  • Pihlaja, vaahtera, metsikköä ja järven pinta

  • Aito 24 karaatin kultaus!