Väistämätön tilanne
Suomalaiset eivät halunneet talvisotaa, mutta eivät voineet siltä välttyäkään. Vaaran uhatessa väestöä jouduttiin evakuoimaan ja monet menettivät kotinsa. Lisäksi lapsia ja vanhuksia lähetettiin turvaan aina naapurimaihin saakka. Vihollisen hyökättyä puolustustahto nosti päätään ja koko kansa asettui yhtenä rintamana ylivoimaa vastaan. Miehet lähtivät rintamalle, lotat uurastivat tehtävissään yötä päivää ja siviiliväestö pyöritti arkea niin kotitiloilla kuin teollisuudessakin.
Vastoin kaikkia odotuksia
Suomi joutui talvisotaan altavastaajana: varustettavana oli noin 337 000 miestä, joista vain 250 000 sai kiväärin käyttöönsä. Neuvostoliitto marssitti vastaan aluksi 500 000 miestä ja sodan loppuvaiheessa vielä toiset 500 000 miestä lisää. Puheet murskaavasta ylivoimasta eivät ole lainkaan liioiteltuja, pikemminkin päinvastoin. Suomella ei käytännössä pitänyt olla mitään mahdollisuuksia idän jättiläistä vastaan – panssarivaunujakin meillä oli vain vaatimattomat 32 kappaletta. Asetelma näytti lohduttomalta, mutta Suomi piti pintansa, kiitos taistelutaitonsa, korpikokemuksensa ja periksi antamattoman puolustustahtonsa.
Luvattu apu ei koskaan tullut
Omien sotilaidemme lisäksi talvisodassa taisteli vapaaehtoisia monesta maasta, etenkin Ruotsista ja Virosta sekä lisäksi mm. Unkarista. Heidän tukensa otettiin kiitollisena vastaan, mutta maallemme luvatut varsinaiset apujoukot eivät koskaan saapuneet perille. Tulijoita olisi ollut tuhansittain, Isoa-Britanniaa ja Italiaa myöten, mutta hallitusten ulkopoliittinen varovaisuus vaikeutti joukkojen lähtöä. Lisäksi Ruotsin hallitus eväsi apujoukoilta läpikulun Suomeen maansa puolueettomuuteen vedoten.
Suomen oli tultava toimeen omin avuin – ja sen se tekikin. Yksin jääminen kalvoi ylipäällikkö Mannerheimin mieltä ja nousi vahvasti esiin myös hänen sodanjälkeisessä päiväkäskyssään.
…Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin 2 vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.
Kun tämän sodan historiaa kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne!
Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja länsivallat meille ovat antaneet, olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.
Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun…
(ote Mannerheimin päiväkäskystä n:o 34, maaliskuun 13. päivänä 1940)
Jälkimainingit
Joukkojen uupuessa ja reservin ehtyessä talvisota päättyi Neuvostoliiton sanelurauhaan, jossa maamme pinta-ala pieneni, mutta tärkein säilyi: itsenäisyytemme. Maamme uskomattoman selviytymistarinan mahdollisti osaltaan vahva asevelihenki, joka levisi myös siviiliväestön keskuuteen. Kaveria ei jätetty – ei sodassa, eikä sen jälkeenkään. Sama yhteen hiileen puhaltaminen jatkui läpi seuraavien sotavuosien ja jälleenrakennuksen ja edisti Suomen nopeaa nousua Euroopan hyvinvointivaltioiden joukkoon.
Suomi selviytyi paitsi suurvaltaa vastaan käydyistä sodista, myös sotakorvauksista ja velanmaksuista. Sisukkaan kansan määrätietoinen ponnistelu herätti aikanaan suurta ihailua ja kunnioitusta maailmalla – ja kansainvälinen arvostus on kantanut näihin päiviin saakka. Veteraaniemme sankaritekoja ylistetään ansaitusti meillä kotimaassakin, myös nuorempien ikäpolvien keskuudessa.
Kiitoksen paikka
Vielä elossa olevat sotiemme veteraanit ansaitsevat kunnioituksemme, sillä heidän ansiostaan saamme elää vapaassa maassa. Itsenäisyyttämme ei varmistettu ilman uhrauksia: kaatuneiden, kadonneiden ja haavoittuneiden lista on pitkä. Kovan hinnan maksoivat myös omaisensa tai kotinsa menettäneet. Talvisodan ihmeenä tunnettu tositarina ansaitsee tulla muistetuksi – eikä ketään pidä enää koskaan jättää yksin.
Sinä voit omalta osaltasi varmistaa, että kaikkensa antaneita veteraanejamme ei jätetä yksin elämänsä ehtoolla.
