Me suomalaiset seuraamme kiinnostuneina varsinkin Ruotsin ja Britannian kuningashuoneen tapahtumia. Aiemmin tänä vuonna pääsimme ihastelemaan prinssi Harryn häitä, mutta jos historia olisi mennyt toisin, näitä majesteettisia juhlia voisi nähdä Suomessakin. Maamme itsenäistymisen aikaan oli lähellä, ettei Suomesta tullut tasavallan sijaan kuningaskunta.
Vakautta kuninkaan muodossa
Vaikka Suomen itsenäisyysjulistuksessa mainitaan tasavalta, hallitusmuoto jäi kuitenkin aikanaan sisällissodan vuoksi vahvistamatta. Juho Kusti Paasikiven johtama senaatti esitti täten 11. kesäkuuta 1918, että Suomesta tulisikin kuningaskunta. Paasikivi ja monet muut katsoivat, että kuningas pystyi tuomaan rauhaa ja vakautta Suomeen.
Eduskunta hyväksyi ehdotuksen elokuussa äänin 75–32, mutta se ei aivan riittänyt, jotta asia olisi otettu kiireellisesti käsittelyyn. Kiireellisenä asia olisi voitu päättää saman istunnon aikana. Pian tämän jälkeen monarkistit vetosivat Kustaa III:n aikaiseen vuoden 1772 hallitusmuotoon, jonka mukaan Suomelle tuli valita uusi kuningashuone, mikäli valtaistuin oli tyhjä.
Vuoden 1772 hallitusmuotoon vetoaminen ei ollut ongelmatonta, sillä Paasikivi itse oli aiemmin julistanut, ettei kyseinen hallitusmuoto ollut enää voimassa. Kun asia nousi esiin, Paasikivi totesi pykälöiden olleen ”valekuolleita”, jotka itsenäisyyden valo oli herättänyt henkiin. Eduskunta hyväksyi 9. elokuuta monarkistien esityksen äänin 58–44.
Hallitsija Saksanmaalta
Suomelle haluttiin kuningas Saksasta, joka oli auttanut senaatin joukkoja Suomen sisällissodassa. Saksalaisen kuninkaan katsottiin tuovan Suomelle turvaa – olihan Saksa aikansa suurvaltoja. Lisäksi Venäjän sisäpoliittiset riidat herättivät huolta. Paasikivi ennusti, että Venäjälle muodostuu vielä vahva yksinvalta, ja että Suomen rajat eivät tule olemaan turvassa.
Ykkösvalinta Suomen kuninkaaksi oli Saksan keisarin Vilhelm II:n poika Oskar. Suomen tuolloinen valtionhoitaja Pehr Evind Svinhufvud kävi tapaamassa keisaria, joka ei suostunut kuitenkaan antamaan poikaansa pohjoisen maan hallitsijaksi. Toinen ehdokas oli Mecklenburgin herttua Adolf Friedrich, jonka edustajat toivat herttuan innokkuuden ryhtyä Suomen kuninkaaksi liiankin hyvin esiin. Ajan hengen mukaisesti oli epäilyttävää, jos joku tavoitteli suuresti valtaa
Lopulta valinta osui Vilhelm II:n lankoon Hessenin herttuaan Friedrich Karliin. Elokuun lopussa Friedrich Karl sai kirjeen, jossa ”Suomen herra valtionhoitaja, Eksellenssi Svinhufvud” tarjosi hänelle Suomen kruunua. Friedrich Kari ilmoitti suostuvansa, jos saisi tarpeeksi ääniä eduskunnan kuningasvaalissa. Eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi Fredrik Kaarleksi 9. lokakuuta 1918.
”Kalevan ja Pohjolan isäntä” jäi haaveeksi
Tuleva kuningas ryhtyi opettelemaan suomea, joskin huonolla menestyksellä. Hänen tittelikseen valittiin ”Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä”. Mahtipontista titteliä ei otettu kuitenkaan koskaan käyttöön, sillä marraskuussa Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan. Fredrik Kaarle ei koskaan ehtinyt edes käydä Suomessa. Hän luopui virallisesti asemastaan 14. joulukuuta 1918 päivätyssä kirjeessä.
