Koivurinteen yksityiskohtaisia, tarinallisia ja tunnelmaa huokuvia kuva-aiheita on nähty jo useassa eri kokoelmassa. Paljon on vielä työn alla ja lisääkin tulossa. On korkea aika tutustua tarkemmin tähän taitavaan tamperelaistaiteilijaan.
Monilahjakkuus
Päivätyökseen Tuomas tekee tatuointeja Tampereella, Putka Tattoo & Piercing’issä. Sen lisäksi hän maalaa, piirtää sarjakuvaa ja tekee erilaisia suunnittelutöitä, viimeisimmäksi keräilymitaleita sekä Suomen että Liettuan Monetalle.
Koivurinne kertoo aikoneensa alun perin kuvataidealalle. "Kävin koulujakin tämä mielessäni, mutta into koulutukseen hiipui ja päätin jatkaa omin päin. Päädyin siis ns. ”oikeisiin töihin” mm. turvallisuusalalle, mutta piirtelin ja maalailin sitten sivussa harrastuksena. Työskentely tatuointiliikkeessä ei ollut suunnitelmissa, mutta tilaisuus tuli, pääsin oppipojaksi eikä tämä ole vielä kaduttanut", selvittää Tuomas ammatinvalintaansa.
Mitalitaiteen pariin Koivurinne päätyi Suomen Monetan otettua häneen yhteyttä netissä nähtyjen töiden perusteella. Tuomaksella on selkeä näkemys mitalitaiteen ja tatuointitaiteen eroista.
"Mitalissa on tietynmuotoinen rajattu alue, joka täytyy hyödyntää järkevästi. Kuva pitää suunnitella siten, että se näyttää hyvältä myös lopullisessa, pienessä koossaan. Tatuointitaide on monimuotoinen ilmaisumuoto joka tehdään kolmiulotteiselle, elävälle alustalle ja kuvan suunnittelu on vain osa sitä. Ehkä tatuoinneissa on kuitenkin enemmän liikkumavaraa, jos asiakkaan kanssa osaa kommunikoida oikein. Useimmat tekemäni tatuoinnit ovat osia isommasta projektista, joka muotoutuu ajan saatossa", toteaa Tuomas Koivurinne.
Hän kommentoi vielä lopputuloksesta: "Huono mitali ei miellytä jonkun silmää tai siitä voi tulla vaikka joku kulttituote, huono tatuointi pilaa todennäköisesti enemmän."
Taustatöitä tarvitaan
Koivurinteen mitalitöitä on kiitelty siitä, että ne onnistuvat kertomaan aiheen tarinaa pelkän yksittäisen kuvan sijaan. Taitelija kuitenkin itse vähättelee asiaa, hänen mukaansa onnistuminen on vain hyvää tuuria, ihan kuten tatuoidessakin.
Keräilymitaleiden aihepiiri on varsin laaja, joten taustatyötä tarvitaan – lähestyminen riippuu aiheesta.
"Onnekseni hoidettavana on ollut sellaisia aiheita joista itselläni on joko jonkinlaista ennakkotietoa tai jota olen ollut innokas tutkimaan lisää. Kattava taustatyö on tärkeää ja parhaillaan puolet tekemisen ilosta. Joskus käyttämätöntä materiaalia jää paljonkin, sitä voi sitten miettiä käyttävänsä jossain muualla."
"Koetan jalostaa idean vaihe kerrallaan, aina alun ideanpoikasesta ja muutamasta nopeasta luonnosehdotuksesta lopulliseen vedokseen. Joskus piirros tuleekin bumerangina takaisin ja sitten tehdään jotakin erilailla. Pitää muistaa että lopputuloksen taustalla on usein roskakori täynnä rytistettyä paperia. Kannattaa pitää mielessä kun seuraavan kerran käy taidemuseossa tai kuuntelee lempiartistinsa uutta levyä", kehottaa Koivurinne.
Makuasioista ei kiistellä
Tatuointeja näkee nykyisin yhä useammalla, mutta kaikille se ei ole mieleen. Tatuointityö ei ole kaikille kovinkaan tuttu aihe. Mikä on tämän hetken trendi?
"Trendit tulevat ja menevät sen mukaan mitä sosiaalisessa mediassa nähdään. Aina mukavampaa, kun joku haluaa heittäytyä trendin ulkopuolelle ja hakeutuu jollekin tietylle artistille, jonka kädenjälkeä jaksaa tuijottaa ihossa loppuelämänsä ajan."
"Tatuointipäivä on iso merkintä asiakkaan kalenterissa, artistille se on yksi työpäivä muiden joukossa. Tatuoijaa kannattaa kuunnella, koska tavoitteena on kuva, johon sekä asiakas että tekijä ovat tyytyväisiä. Yleisesti ottaen huomaa että asiakkaat ovat entistä valveutuneempia tatuointityylien ja terveysseikkojen suhteen (tämä on hyvä asia). Ensimmäinen tatuointi voi tänä päivänä olla helposti piilotettava pikkuteksti tai massiivinen, useamman istunnon projekti."
Koivurinne korostaa, että ”tatuoidut” eivät ole mikään erityisryhmä. Kaikkea löytyy: duunaria, ihotautilääkäriä, työtöntä, poliitikkoa, poliisia, rosvoa, toimitusjohtajaa, äitiä, ammattiupseeria, sivaria ja pullantuoksuista eläkeläismuoria. Ihmisiä joita ei oikeastaan yhdistä mikään muu, kuin että kuvaa tekee mieli.
"Eivät kaikki tietenkään tatuointeja halua ja jotkut eivät niistä edes tykkää. Mikäpä siinä, arvokas mielipide. Mutta jos tästä syystä kukaan muukaan ei tatuointeja sitten saa ottaa, niin silloin mennään metsään", toteaa Tuomas.
Koivurinne kertoo joskus torppaavansa asiakkaan tatuointitoivomuksen, jos näkee, että homma ei toimi. Hänen mukaansa asiakkaita on kaikenlaisia ja tatuoijalla on täysi oikeus kieltäytyä. Minkälaista tatuointia ammattilainen pitää kauniina?
"Tyylillisesti määrittely on mahdotonta, koska tyylejä on useita. Hyvä sommittelu ja hyvin toteutettu. Ihminen joka kantaa omat tatuointinsa hyvin, näyttää aina hyvältä", pohtii Koivurinne.
Työteliäs taiteilija – innokas kokeilija
Tuomas Koivurinne tunnetaan myös sarjakuvapiirtäjänä. "Hyvä tarina voi pelastaa heikon piirtojäljen, mutta ei toisinpäin. Itse piirrän sarjakuvaa kysynnän ja tarpeen mukaan, se voi olla karikatyyristä strippiä tai vakavampaa pitkää tarinaa. Välillä pitää kokeilla uusia tyylejä ja materiaaleja. Kuten tatuointialallakin, ei kukaan ole koskaan valmis. Etsin itseäni vieläkin", sanoo Tuomas.
Koivurinteen mukaan sarjakuva on erittäin kiehtova tapa kertoa tarina – ja vaikkapa vaikuttaa, kuten nykyään on helppo huomata.
"Haastavuus tulee siinä kun tuote pitää saada ihmisten luettavaksi. Kanavia on monta, mutta Suomessa sarjakuvakulttuuri ei ole niin suurta kuin muualla Euroopassa tai Atlantin takana. Monelle sarjakuva on vain sanomalehden strippi, Aku Ankka, ehkä Tex Willer, eikä mitään muuta. Ehkä joku ajattelee että sarjakuva kuuluu lapsuuteen, eikä sillä ole sijaa aikuisuudessa? Mutta silti tietoisesti menemme aina lukemaan uuden Fingerporin?" huomauttaa Koivurinne.
Monipuolinen työ asiakaskohtaamisineen pitää Koivurinteen kiireisenä eikä vapaa-aikaa paljon jää.
"Piirtäminen ja maalailu kuuluvat myös vapaa-ajalle, valitettavasti joskus ne seuraavat sinne työn muodossa. On kuitenkin tärkeää osata irtautua hetkeksi. Ampumarata on ympäristönä sellainen missä ei mietitä työasioita. Pidemmällä lomalla voi suunnata rinkan kanssa Lappiin nauttimaan erämaan hiljaisuudesta", hehkuttaa Tuomas syyslomansa kynnyksellä.
Päivi Rantanen
Tämän komean Karhu-mitalin on myös suunnitellut Tuomas Koivurinne!