Monivuotiset taistelut päättyivät Suomessa keväällä 75 vuotta sitten, kun Lapin sota tuli päätökseensä 27.4.1945. Kyseinen päivä on nimetty Kansalliseksi veteraanipäiväksi ja sitä vietetään rauhanomaisena muistopäivänä. Katkeruuden sijaan taannoista merkkipaalua voidaan nykyisin tarkastella jo hiukan valoisammasta näkökulmasta. Tuosta hetkestä eteenpäin maamme näet kehittyi hämmästyttävän nopeaan tahtiin, toki pitkälti pakon sanelemana.
Voitettu, vaan ei lannistettu
Taannoisten voittajavaltioiden silmissä Suomi hävisi sotansa, mikä ei suinkaan vähennä veteraaniemme sankaritekojen hohtoa: Itsenäisyytemme säilyi ja puolustustahtomme tuli kaikille selväksi. Suurta saavutustamme ihailtiin aikoinaan kaikkialla maailmassa, eikä suotta.
Eräs evp. everstiluutnantti muistutti vastikään lehtikommentissaan, että toisessa maailmansodassa miehitettiin peräti 25 maata, mutta kahta maata ei. Toinen niistä oli Englanti omalla saarellaan ja toinen oli Suomi. Huomionarvoista on sekin, että Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen vuonna 1944 – ainoana maailmassa. Mahtitekoja pieneltä maalta.
Suomalaisten haasteet ja saavutukset eivät jääneet sotavuosiin. Rauhanehtoina maamme joutui ensin luovuttamaan yli kymmenyksen pinta-alastaan. Sen jälkeen Suomi asutti siirtoväkeä, perusti asustustiloja ja piti samalla huolta kaatuneiden ja sotainvalidien omaisista. Sotakorvauksina rakennettiin muutamassa vuodessa mm. valtava määrä laivoja. Lisäksi muuta sotakorvaustavaraa toimitettiin Neuvostoliittoon noin 345 000 junavaunullista. Tahtoa todella riitti.
Valvovan silmän alla
Sotakorvaukset (alun perin 300 miljoonaa dollaria) maksettiin pääasiassa metalliteollisuuden tuotteilla, mikä pakotti Suomen teollistumaan nopeasti. Vaativan asiakkaan myötä tuotantomenetelmiä ja laatua piti jatkuvasti kehittää – aikataulusta tinkimättä. Rauhanehtojen täyttymistä vahtineen Valvontakomission poistuttua maasta 1947 suomalaiset eivät suinkaan hellittäneet, vaan jatkoivat tinkimätöntä työtään.
Vuonna 1951 eri puolilla maata toimineet valtion metallitehtaat yhdistettiin Valmet-nimen alle. Yhtiö rakensi sotakorvauksina mm. laivoja, laivamoottoreita, lentokoneita, aseita, vetureita, traktoreita ja hissejä ja paperikoneita.
Sodasta selvinneellä kansallamme oli vahva usko maamme tulevaisuuteen – ja se näkyi kaikessa: Teollisuustuotannossa ylitettiin sotaa edeltänyt taso jo 1950-luvun alussa. Kun viimeinen sotakorvausjuna lähti vuonna 1952, maamme oli jo maailman 25 vauraimman maan joukossa. Toisen maailmansodan maista Suomi oli ainoa maa, joka suoritti sotakorvauksensa kokonaisuudessaan. Luotettavauus on suomalaisia leimaava piirre, jota arvostetaan edelleen.
Itsetunto kohdilleen
Onnistuneen sotakorvausurakan lisäksi suomalaisten yksituumaisuutta nostattivat Helsingin olympialaiset 1952. Kisajärjestelyt sujuivat hyvin, mitaleita sateli sopivasti ja ulkomaalaiset vieraat viihtyivät mainiosti. Ikimuistoisen olympiavuoden ihanuuksiin lukeutui Coca-Colan rantautuminen Suomeen ja kisakiireitä helpottamaan luotiin myös oman erikoisuutemme GIN LONG DRING -juoma eli lonkero. Kansainvälistä nostetta toi Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi. Suomalaiset olivat haljeta ylpeydestä: olimme selvästi matkalla maailman huipulle.
Sittemmin suomalaisuutta pönkittivät mm. Nokian ja Rovion kaltaiset menestyneet suuryritykset, F1-mestaruuden ja jääkiekon MM-kullan siivittämät ikimuistoiset urheilusaavutukset sekä musiikkimaailman valloitus, josta esimerkkeinä vaikkapa Lordin euroviisuvoitto, Darude ja Night Wish. Usko omiin kykyihimme vahvistui: kaikki on meille mahdollista.
Koteja kaikille
Sotien jälkeistä kautta kutsutaan jälleenrakennusajaksi hyvästä syystä. Sodissa ehti tuhoutua yli 125 000 kotia. Rajan taakse jääneiden asuntojen lisäksi oli korvattava pommitusten tuhoamia rakennuksia, teitä ja siltoja. Alueluovutusten myötä noin joka yhdeksäs suomalainen joutui lähtemään kotiseudultaan. Siirtoväkeä oli noin 420 000 henkeä ja heille jokaiselle tuli järjestää koti.
Maanhankintalain (1945) nojalla alettiin lunastaa maata, pääosin valtiolta, seurakunnilta ja suurmaanomistajilta. Maata luovutettiin siirtoväelle, sotainvalideille ja sotaleskille sekä perheellisille rintamamiehille. Kunkin olot pyrittiin saamaan samantapaisiksi kuin ennen sotia: ammattiaan jatkamalla viljelijät helpottivat elintarvikepulaa. Lakisääteisesti syntyi noin 100 000 uutta viljelystilaa, asuntoviljelystilaa tai asuntotonttia. Lisäksi tontteja syntyi myös yksityisillä kaupoilla.
Laajamittainen asutustoiminta hillitsi irtolaisuutta ja kodittomuutta, mutta sai osakseen myös kritiikkiä. Kaikki tilat eivät olleet elinkelpoisia: ne olivat liian pieniä tai huonoilla alueilla viljelyä tai lisätöiden hankkimista ajatellen. Ihmisiä muutti tuolloin työn perässä Etelä-Suomeen ja naapurimaahan Ruotsiin.
Vasara ja nauloja
Pula-aika jatkui vielä sodan jälkeenkin, ja materiaalin niukkuus hidasti rakentamista. Tarvittiin hyvää suunnittelua ja standardointia, joka tähtäsi edulliseen ja nopeaan toteutukseen. Valmiiden piirustusten ohjaamana oli helppo rakentaa perinteinen, puolitoistakerroksinen rintamamiestalo. Oman kodin rakentaminen rauhoitti rintamalta palanneita nuorukaisia ja antoi tulevaisuudelle suunnan.
Jälleenrakennuskautta leimannut ”asiallinen arkkitehtuuri” ja rakennustekniikka muuttuivat selvästi 1960-luvulle tultaessa. Uutuuksina rakennustapaamme tulivat tuolloin mm. tasakatot ja elementtirakentaminen. Aiemmat rintamamiestalot ovat silti pitäneet paikkansa parhaiten – niitä kunnostetaan ja asutetaan vielä tänäkin päivänä.
Taideteollista muotoilua
Sotien jälkeinen vilkas muuttoliike, elintason nousu ja uusien kotien perustaminen loivat lähes loputtoman tarpeen edullisille ja kestäville käyttötavaroille. Huonekalujen, astioiden ja kankaiden kysyntä kasvoi ja nuoret suunnittelijat saivat vapaat kädet kokeiluihinsa. Monipuolinen harjoittelu tuotti tulosta ja loi pohjan nykyisin niin maineikkaalle suomalaiselle muotoilulle.
Maalta kaupunkiin
Rauhan tultua maassamme oli kova kiire parantaa elintarviketilannetta ja raivata uutta peltoa luovutettujen tilalle. Viljelystiloja syntyi lisää ja Suomen elinkeinorakenteessa alkutuotannon osuus jopa kasvoi hetkeksi. Pian tilanne alkoi muuttua: etenkin 1960-luvulla maaseudulta muutettiin joukolla kaupunkeihin ja teollisuustaajamiin – osa lähti siirtolaisiksi aina Australiaan saakka.
Massamuuton seurauksena kasvukeskuksissa alettiin potea asuntopulaa, ja sitä helpotettiin 1960-luvulla rakennetuilla betonilähiöillä. Kolikon kääntöpuoli näkyi maan pohjoisosissa ja idässä, jossa peltoja paketoitiin ja ovien ja ikkunoiden eteen naulattiin lautoja. Maaseudulla kylät siis autioituivat, osa lopullisesti.
Aikaansa edellä?
Sodanaikainen tarvikepula jatkui vielä rauhan aikanakin. Suomalaiset keksivät tuolloin nokkelia keinoja arjesta selviytymiseen – säästeliäs elämäntapa juurtui tuolloin syvästi yhteiskuntaamme. Tilannetta ei voi olla peilaamatta nykypäivään, jossa kestävän kehityksen nimissä suositaan lähiruokaa ja kulutuksen karsimista. Vanhoille opeille ja käytännön nikseille on jälleen käyttöä.
Pulan keskellä tärkeimpien tarvikkeiden riittävyys ja tasapuolinen jakelu varmistettiin säännöstelyllä. Sitä organisoinut ja valvonut Kansanhuoltoministeriö toimi vuosina 1939–50. Kansanhuoltolautakunnat jatkoivat pidempään, mutta tuolloin säännöstelynpiirissä oli lähinnä ylellisyyshyödykkeitä. Viimeisimpänä päättyi kahvin säännöstely 1.3.1954. Se oli monelle merkittävä juhlapäivä, ovathan suomalaiset suurta kahvikansaa!
Lapset edellä
Vuosina 1945–50 syntyivät kuuluisat ”suuret ikäluokat”, huippuvuonna peräti 108 000 vauvaa (nykyisin yli puolet vähemmän). Äitiysavustuspakkauksia oli jaettu vähävaraisille äideille jo vuodesta 1938 lähtien, mutta vuodesta 1949 alkaen pakkauksen sai jokainen äiti, joka oli käynyt äitiysneuvolassa säädetyn aikarajan puitteissa. Edistyksellistä.
Lapsiperheiden tueksi maassamme tehtiin useita merkittäviä sosiaalipoliittisia päätöksiä, kuten lapsilisät sekä asuntorakentamisen aravalainoitus. Lisäksi jo vuonna 1944 päätettiin, että jokaiseen kuntaan piti perustaa neuvola. Kansakouluun saatiin maksuton kouluruokailu vuonna 1948. Kyseiset päätökset kantavat hedelmää tänäkin päivänä.
Lasten ja äitien hyvinvoinnin lisäksi myös koko väestöä koskeva Kansanterveystyö nähtiin tärkeänä. Omat haasteensa terveydenhoidolle toivat sotainvalidit ja heidän kuntouttamisensa. Fyysisten vammojen ohella sodan jälkeen törmättiin moniin psyykkisiin vaivoihin, joista monet sodan kokeneet kärsivät lopun elämäänsä.
Idän ja lännen välillä
Suomen välit Neuvostoliittoon tasaantuivat etenkin vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen ansiosta. Yhteistyö- ja avunantosopimus oli maallemme tärkeä myös taloudellisesti, sillä naapurimaamme oli jo tuolloin tärkeä kauppakumppanimme. Liiallista riippuvuutta itänaapuriin halutiin välttää, joten suhteet länteen piti myös säilyttää. Samana vuonna Suomi liittyikin Maailmanpankkiin ja pari vuotta myöhemmin Kansainväliseen valuuttarahastoon. YK-jäsenyys ja Pohjoismaiden neuvosto olivat vuorossa vuonna 1955.
Suomi vakiinnutti kansainvälistä asemaansa määrätietoisesti askel kerrallaan. Hyödyllistä neuvottelukokemusta karttui paljon – samoin laajaa kansainvälistä ymmärrystä. Viimevuosina Suomi onkin profiloitunut tärkeänä välittäjänä paitsi idän ja lännen ristiriidoissa, myös muiden maiden kriisitilanteissa.
Talouden vuoristorata
Nousukauden myötä Suomen elintaso koheni ja samalla monet kansalaiset intoutuivat ottamaan riskejä velkarahalla. Huippuvuosien jälkeen seurannut 90-luvun taloudellinen lama johti lukuisiin konkursseihin ja kasvavaan työttömyyteen. Vuosikausien ankeudesta suomalaiset ponnistivat jälleen kerran jaloilleen – toivoa sopii, että tapahtumista otettiin opiksi, eikä sama enää toistu.
Jo presidentti Kekkosen pitkän valtakauden jälkeen Suomessa alettiin määrätietoisesti vähentää presidentin valtaa. Suomi oli pysytellyt sotilasliittojen ulkopuolella, mutta Neuvostoliiton hajottua vuonna 1992 maamme alkoi suuntautua kohti länttä. Euroopan unionin jäsenyys vuonna 1995 toi Suomen mukaan maanosamme kehitykseen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön. Eurouudistus 2002 sitoi maamme Eurooppaan yhä tiiviimmin.
Yhä ylemmäs
Vuonna 2017 Suomi suuntasi itsenäisyytensä toiselle vuosisadalle riemukkaan kansanjuhlan ja maailmalta tulvineiden tervehdysten saattelemana. Sodan jälkeiseen aikaan verrattuna maamme on nyt paitsi huomattavasti vauraampi, myös tasa-arvoisempi yhteiskunta. Näkyviä esimerkkejä siitä ovat mm. ensimmäinen naispuolinen presidenttimme vuonna 2000 sekä nykyinen, viidestä naispuolisesta ministeristä koostuva hallituksemme.
Suomi on tänä päivänä vahvasti esillä niin kansainvälisessä urheilussa, tieteessä, taiteessa kuin tekniikassakin. Suomalaisilla on hyvä, luotettava maine niin liikekumppanina, työntekijänä kuin ystävänäkin. Erityistä ihailua ja kiitosta on niittänyt suomalainen kouluopetus, johon tullaan tutustumaan ympäri maailmaa. Maamme on sijoittunut arvostetun PISA-tutkimuksen terävimpään kärkeen jo useaan otteeseen.
Suurta huomiota herätti myös ykkössijamme Forbesin tutkimuksessa, jonka mukaan Suomi oli 2019 maailman ”Onnellisin maa”. Tilastot ovat tilastoja, mutta siitä huolimatta kansainvälinen tunnustus hivelee, eikö totta?
Vankalta pohjalta
Maassamme on moni asia hyvin, mutta paljon on myös parannettavaa. Uudenvuoden puheessaan 2020 nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö peräänkuulutti mm. parempaa keskustelukulttuuria: vihapuheelle ja maalittamiselle ei maassamme saa antaa sijaa. Niinistö on usein ihastellut maamme huippusijoituksia ”miltei kaikilla elämänaloilla” ja korostaa kiitoksen siitä kuuluvan jokaiselle kansalaiselle. Kuten sanonta kuuluu ”Jokainen on oman onnensa seppä”.
Suomi on saanut nauttia rakentavaa rauhan aikaa jo pitkään, ja sen tuomat mahdollisuudet on osattu käyttää hyvin. Nykyinen epävakaa maailmantilanne saattaa tuoda eteemme mitä vaan. Suomi on osoittanut suoriutuvansa vaikeistakin ajoista perusarvoistaan tinkimättä, joten voimme katsoa luottavaisin mielin myös tulevaisuuteen.
Kirjoittaja: Päivi Rantanen
Lähteitä:
Suomi sodassa, Milanostampa 1998
Vuosisatamme kronikka, Gummerus 1987
Suomen Monetan arkistot
