Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta he saivat sotakummit Akranesista Islannista, laivanomistaja Sturlaugur H. ja hänen puolisonsa Rannveig Bödvarsson (Böðvarsson). Heidän perheeseensä kuului kuusi lasta. Heillä oli laivayhtiö Haraldur Böðvarsson hf., jolla oli mm. oma silakkalaivasto, joten ilmeisesti se on ollut Akranesissa suuri yritys, ja he ovat olleet siellä tunnettuja.
Yhtiö toimi Akranesissa vudesta 1906 vuoteen 1991, jolloin se sulautui muihin Akranesin varustamoihin. Ymmärtääkseni heidän kotitalossaan Vesturgatu 32:ssa toimii tänäkin päivänä jonkinlainen museo, nimeltä Haraldarhus, jossa esitellään mm. laivayhtiön historiaa ja aluksia.
Sotakummin kirjeet kulkivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta, jossa ne käännettiin. Islannista tuli kirjeitä, valokuvia ja pieniä lahjoja. Osa niistä on meillä vieläkin tallella. Niillä oli suuri merkitys! Ne olivat arvokkaita ja ainutlaatuisia, kun ne tulivat kaukaa Islannista asti. Taloudellisesta tuesta tai sen suuruudesta meillä ei ole tietoja.
Bödvarssonin perhe kävi Suomessa omalla laivallaan joskus 1960-luvun lopussa (1968 tai 1969). Vierailimme heidän aluksellaan päivän ajan muistaakseni Kotkan satamassa ja tapasimme koko perheen.
Vanhempieni avioiduttua, äitini Anna ruotsinkielentaitoisena piti yhteyttä Islantiin. Islannista tuli joka joulu kirje, jossa oli viimeisimmät kuulumiset, perhekuva sekä pieni joululahja. Myös me lähetimme kirjeitä ja valokuvia. Perheemme ikään kuin kasvoivat yhdessä ja olimme pala toistemme historiaa. Islannin perheen isä Sturlaugur kuoli v. 1976, mutta yhteys Rannveigin kanssa säilyi hänen kuolemaansa asti v. 2005.
Rannveig kävi Suomessa vuonna 1993 tai 1994 ja tapasi silloin isäni Pertin perheineen ja hänen lapsenlapsensa sekä tätini Marjatan lapsen ja lapsenlapset. Pienistä kielivaikeuksista (Islannissa ei puhuta 'Skandinaviaa') huolimatta tapaaminen oli lämmin ja vietimme mukavan päivän Helsingissä.
Rannveig lähetti meille vielä Islanti-Suomi-Islanti sanakirjatkin kotiin päästyään, jotta yhteys varmasti säilyy.
Islannin yhteys on ollut perheessämme suuri ilonaihe ja rikkaus. Näin jälkeenpäin harmittaa hiukan se, että sitä ei ehkä koskaan ole ilmaistu heille, mutta ehkä vielä jonain päivänä kirjoitan kirjeen isäni sotakummien perheelle ja kerron, että heidän vanhempansa olivat meille sankareita.
Tuntuu aivan uskomattomalta, että yhteys säilyi niin monen vuosikymmenen ajan!
Lähettäjä: Nimim. Lisbe
