Sain syntymäkodissani Multian Riuttakoskella vanhempieni ainoana lapsena etuoikeuden kuulla isäni sotamies Sulo Oinosen monia kertomuksia viime sotien ajoilta. Nämä kaikki ovat hyvin elävästi muistissani ja haluan kertoa kuulemiani oman isäni kokemuksia. Koska viime sotiemme sukupolvi on kohta poissa ja lopultakin vain harvoilla sotien jälkeen syntyneillä sellaista etuoikeutta kuin minulla kuulla oman isäni kokemuksia viime sotien ajoilta.
Isäni oli kutsuttu jo lokakuussa maanviljelijän töistään ylimääräisiin kertausharjoituksiin, kuten kymmenet tuhannet muutkin Suomen miehet. Joukko-osasto (johon kuului myös "Marokon Kauhu" Aarne Juutilainen) siirrettiin rajalle Hyrsylän mutkan suulle jo ennen talvisodan syttymistä.
Karjalan komeassa ja synkän tummassa kuusimetsässä aukeni noin 20 metrin levyinen rajalinja Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Suomalaiset sotilaat olivat rajalinjalla vartiossa valmiina torjumaan kivääreillä rajan yli saapuvat.
Aamuseitsemän aikoihin pimeän hämärässä tapahtui se, mihin oli varauduttu. Rajalinjalle ilmestyi aseiden kanssa Neuvostoliiton sotilaita tarkoituksena ylittää raja ja tulla Suomen puolelle. Sekunnin verran pohdittiin, mitä tulisi tehdä.
Isäni vierustoveri nousi ylös ja koetti käsillään näyttää pysähtymismerkkiä – hän tuli ammuksi samalla. Välittömästi isäni ampui kiväärillään kohti tulijoita. Talvisodan ensimmäinen suomalaisten torjuntalaukaus oli nyt ammuttu ja pelätty uhka oli todellisuutta. Ammutut laukaukset olivat hälytys komppanialle ja eversti Svenssonin rykmentille. Talvisota oli syttynyt.
Näillä kellonajoilla sama tapahtui kaikkialla Itärajallemme.
Mitä tapahtui ampumaosuman saaneelle suomalaiselle sotilaalle? Siitä minulla ei ole isäni kertomaa muistikuvaa. Ilmeisesti hänet raahattiin mukana rajalinjalta nopeasti kuusimetsään vetäydyttäessä, mistä torjuntataistelu jatkui.
Eversti Svensson yritti saada Päämajaan Helsinkiin yhteyttä tuon ajan käsivälitteisillä puhelinyhteyksillä, mitkä edellyttivät aina tarkistussoittoja, jotta olisi vältytty vääriltä viesteiltä. Päämajassa ei ollut tällaiseen puheluun liiemmälti varauduttu ja korkea-arvoiset sotilaat olivat vasta aikaa myöten tavoitettavissa.
Tilanne on kuvattu hyvin Kenttäpostia lehden joulukuun numerossa vuonna 2019. Valmisteluista huolimatta tavisota syttyi sittenkin päämajamme ja valtiojohtomme yllättäen.
Hyrsylän mutkan suulle isäni muisteli tulleen myös sotaa pakenevia siviilejä kuten koululaisia opettajansa kanssa. Isäni muisteli taistelua Suvilahden, Suojärven taajaman hautausmaalla hautakivien suojasta. Tätä on kuvattu myös Palolammen kirjassa "Kollaa kestää."
Mitä tuon jälkeen isäni sotataipaleella tapahtui, on muistikuvissani jo Kollaan maisemissa, jonne eversti Svenssonin rykmentti oli viivytystaisteluja käyden siirtynyt tekemään juoksuhautoja puolustussotaa varten. Näillä paikoilla suomalaiset kestivät ankaria taisteluja käyden ja suuria menetyksiä kokien talvisodan päättymiseen saakka.
Sotahistoriallisessa TK-kuvaajan ottamassa valokuvassa vielä juuri sataneen lumen valkeassa rauhallisessa maisemassa isäni Sulo Oinonen juoksuhaudan miesten rivistössä etualalla ensimmäisenä ”itsenäisyyspäivä vastaanotossa” 6.12.1939. Samoin hän on myöhemmin talvisodan TK-kuvaajan ottamassa valokuvassa etulinjan vartiopaikalla aseen ja VPAP kenttäpuhelimen kanssa. Kuva kertoo enemmän kuin sanat valmiudesta, mitä tulee olla nytkin.
Lähettäjä: Lauri Oinonen
